Vaivattomin tapa opiskella ulkomailla on hakea vaihto-ohjelmiin Suomesta opiskeluista käsin. Itse hain Master- eli maisteriopintoihin Kilroyn avustamana ulkomaille suoraan. Uusi-Seelannin eri yliopistoissa on vaihtoehtoja vuoden itsenäisestä tutkimustyöstä useamman lukukauden kurssimuotoiseen Master-opiskeluun. Hakemuksen voi ulkomaille jättää milloin vain, opinnot alkavat helmi-maaliskuussa tai heinä-elokuussa. Periaatteessa tiedon valinnasta saa aika nopeasti, jopa alle kahden kuukauden.

Vaadittu kielitesti kannattaa suorittaa ihan ensimmäisenä, sillä ei voi olla varma tuloksista, jos ei omaa erityisen hyvää englanninkielen taitoa eri osa-alueilla. IELTS-testi on suoritus, jossa haetaan tietyn tyyppisiä vastauksia ja ominaisuuksia, se ei mielestäni mittaa yleisesti kielitaitoa. Ei ole kyse kieliopista, sillä kuullun ymmärtäminen, tekstin ymmärtäminen ja kirjoittaminen suoritetaan "nopeusjuoksuna", kolmen tunnin marathonina. Kuullun ymmärtäminen on helppo ja mm. vastauksia poimitaan kuullusta paperille ylös aukkokohtiin. Samanlaista aapiskirjamaista on tekstin seasta poimia yksittäisiä sanoja tehtävälomakkeen aukkoihin. Ainoa hankaluus on siinä, että aikaa on hyvin rajoitetusti ja tekstimassaa iso määrä luettavana. Osa mittaa luetun ymmärtämistä ja vaihtoehdot tehty niin häilyvyksi, että saadaa eroja testin suorittajien kesken. Myös essee pitää suoltaa annetusta aiheesta nopsaan.

Kritisoin testissä mm. sitä, että tarkkaan ei anneta ohjeita, mitä vastauksilta haetaan, erityisesti essee ja haastattelu menee näin. Testin tuloksista saat vain numerot, et mitään palautetta. Maksullisen tarkistuksen voi vaatia tuloksista jälkikäteen. Testi itsessään on jo aika kallis, tällä hetkellä 179 euroa. Ainoa varma tapa suoriutua testistä on ottaa valmistava kurssi, jossa kerrotaan tarkemmin miten testissä tulee toimia. Testin suorittava taho tarjosi minulle yli 400 euron hintaista valmistavaa kurssia. Mielestäni testin toteuttaja/valvojataho ei voisi olla sama taho joka myy kursseja. En ottanut kurssia ja ensimmäinen testi jäi puuttumaan puoli pistettä haastattelusta. No siinä tapauksessa testi pitää uusia ja seuraavassa haastattelussa puhuin yksinkertaisempaa englantia, artikuloin ylikorostuneesti ja tämä palkittiin lisäpisteillä! Valitettavasti jokainen osio pitää uusia joka kerta ja kävi niin, että esseestä jäi se puoli pistettä tällä kertaa...

Jos olet juuri kirjoittanut lukiossa pitkän englannin, niin et ehkä edes tarvi tätä testiä, tai sitten testitilanne on hyvin tutunlainen ja mennee ok. Jos ei ole niin tuttua, niin joudut sijoittamaan siihen valmistavaan kurssiin, koska se on ainoa tapa saada selville, mitä vastauksia haluavat.

Tarinan onnellinen loppu on se, että minulla on aikaa valmistella gradua ja ottaa oppia akateemiseen kirjoittamiseen englanniksi, sillä opinnot taitavat alkaa aikaisintaan heinä-elokuussa.