auringonnousu-IMG 9063.jpg

soippa: On myöhäinen syksy toukokuun lopulla, sillä talveksi lasketaan kesä - elokuu. Lämpötila vaihtelee päivällä reilusta kymmenestä viiteentoista. Tuntuma iholla on aurinkoisina päivinä kesäinen, mutta illan tullen pipo ja hanskat -viileää. Kadulla näkee sekapukeutumista, sekä untuvatakkeja että opiskelijanuorilla varvastossuja. Laskettelukausi on puolestaan aluillaan vuorilla, myös Pohjoissaarella kurvaillaan mutkamäkeä, nimittäin hiihtokeskus on aktiivisen tulivuoren, Mount Ruapehun helmoilla.

kosteus-ikkunassa-P1040028.jpg

Asuntomme yksi iso seinä on yksikerroksista lasia ja suora auringon paiste on päiväsaikaan riittänyt lämmittämään huoneiston liiankin lämpimäksi. Viimein oli kuitenkin useampi pilvinen syyspäivä putkeen ja täytyi pitää tarkasti huoli, ettei yksikään raaja jäänyt peiton ulkopuolelle yöksi palelemaan. Ikkunoissa näkyy kosteutta sisäpuolellakin, eikä asunnosa ole pientä tuuletusikkunaa, vaan täytyy tuulettaa ovi auki. Myöskään ristivetoa ei saa aikaiseksi.

Äidin lähettämät villasukat ovat kovassa käytössä. Muuhun kuin jalkojen lämpöön ratkaisu on irtopatterit ja hankimme jo ensimmäisen. Myyjä oli aika ihmeissään, kun kyselin patterin ominaisuuksista ja vakuuttelin, että tämä on ihan ensimmäinen ostamani irtopatteri. Rullilla liikuteltava, öljytäytteinen 1200 wattia lämmittää yhden pienen huoneen aika nopeasti, hinta vain reilu 30 euroa. Hinaamme "mobiilia" huoneesta toiseen, mutta toki täytyy ostaa yksi patteri huonetta kohti.

sumu-nosturit-IMG 9443.jpg

Linkki World Weather -sivuille, Wellingtonin sää