Isän muistoa kunnioittaen.

Rippikuva:

Jäi ahkera työsi muistoksi meille, hyvän sydämes ohjeet elämän teille.

Isä ja isoisä Veikko Mottisenkangas nukkui pois 5. helmikuuta 2011 Oys:ssa. Liian lyhyeksi jäi elämän latu, sillä tulevana syystalvena olisi juhlistettu 70-vuotisjuhlia. Kymmenlapsisen perheen yksi pojista syntyi jatkosodan vuosina 17. lokakuuta 1941 ja varttui Oulaisten Petäjäskoskella, Höllässä. Viitisen kilometriä kansakouluun taittui välillä pyörällä, pikkuveli kyydissä. Veljensä muistelee, että Veska oli veljesten kärhämissä sovittelijana. Elämä sodan jälkeen oli Suomessa vaatimatonta, maalaistalossa ruokaa kuitenkin riitti. Veikko toipui keuhkoparantolassa tuberkuloosista, joka oli tuolloin vakava sairaus. Lapset auttoivat leskiäitiään, maatalouden koneistuessa Veikko kynti Super Dexta traktorilla suuren osan koko kylän pelloista ja kävi töissä sahoilla sekä rautatien työmaalla.

Varusmiespalvelusta suoritettuaan, Ilmavoimien viestintäpataljoonassa, Veikko seurusteli kotikylän tytön, Kosken Seijan kanssa. Yhteistä laturetkeä kertyi sittemmin safiirin verran, 45 avioliiton vuotta. Nuoripari osti maalaistalon Pattijoen Ylipään Tuohinnonperältä perheen pesäksi ja työksi. Lapset Vesa, Sauli ja Soile oppivat auttamaan heinätöissä ja juoksemaan karanneiden sonnien perässä lähimetsissä sekä suksimaan kouluun tähtikirkkainakin varhaisina talviaamuina.

Raahe veti nuorta väkeä maakunnista, kun Rautaruukki perustettiin. Konepajakoulun jälkeinen elinikäinen työura ruukin valssaamolla palkittiin Suomen Valkoisen ruusun 1 luokan mitalilla, kehujen kera, miten Veikko tekniikan kehittymisen mukanaan tuomiin muutoksiin suhtautui ennakkoluulottomasti ja hänestä kertyi tietopankki yli henkilöstörajojen. Ammattitaidollaan hän saavutti työtovereiden ja esimiesten luottamuksen. Vakava liikennetapaturma työmatkalla katkaisi työuran, mutta hän selvisi lonkan murtumasta vielä aktiivisiin eläkevuosiin.

Kirkonkylälle muutettuaan Veikon luottamustehtävien rasteista ensimmäinen oli Pattijoen Urheilijat ry:n hiihtojaoston puheenjohtajuus ja kehittipä sähköisen ajanottojärjestelmänkin kisoihin poikansa kanssa. Veikon kunnallispoliittinen ura on merkittävä. Hän toimi luottamustehtävissä vuodesta 1980 luvun alusta alkaen, muun muassa kotikuntansa Pattijoen valtuustossa ja lautakunnissa sekä Raahen perusturvalautakunnan puheenjohtajana ja kaupunginvaltuustossa asioita sydämellään pitäen, myös kuntaliitoksen aikoina.

Huumoriveikka uurasti Keskustajärjestöissä yli 30 vuotta, kunnallisjärjestön puheenjohtajana, sihteerinä, vaalipäällikkönä ja rahaston hoitajana sekä kirjanpitäjänä, myös monille muille järjestöille. Viimeisimmät tehtävät olivat Eläkeliiton Pattijoen yhdistyksen puheenjohtajuus ja SFC-alueen rakennuttaminen Lohenpyrstöön meren rannalle, jossa ehti nipin napin uuden saunan löylyt nauttia.

Veikko reissasi vaunukolonnansa kanssa Suomea, kyläili laajaa sukua ja englanninkielen opiskeluun puolestaan innoittivat ulkomaanreissut ystävien kanssa. Uuden opettelusta, kisailusta ja praataamisesta nauttinut Veikko oli maanläheinen ja eli kuten opetti – ettei mikään tule itsestään eikä tuleen saa jäädä makaamaan. Veikon maanläheisyys, joskus hieman pessimismiinkin kallellaan, tarkoitti että hän haki kaikelle tekemiselle varmat perusteet. Hän ymmärsi ihmisten tarpeet, uskalsi kyseenalaistaa ja avata latua edellä tarvittaessa.

Jäi ahkera työsi muistoksi meille, hyvän sydämes ohjeet elämän teille. Sä aina muistit ja huolta kannoit, et paljon pyytänyt vaan kaikkesi annoit.

Veikkoa jäävät kaipaamaan kunnioittaen puoliso, lapset perheineen, sukulaiset ja ystävät.

Sä aina muistit ja huolta kannoit, et paljon pyytänyt vaan kaikkesi annoit.

Soile