Entisen tehtaan, jossa asumme, viereisella kukkulalla on kirjailija Beatrix Potterin isovanhempien kartanon ja tilusten rauniot. Lapsille oli pihalla kotielaimia ja lomat perhe vietti Skotlannissa tai Lake District vuoristossa. Suuntasimme ensimmaisen yon yli reissumme mekin taalta Stalybridgesta sitten vuoristoon ja kansallispuistoon, jonka maita kirjailija laajalti haali itselleen ja jatti kaiken perintonsa tuon alueen suojeluun.

Junalla paasimme alle kolmessa tunnissa Windermere nimiseen kylaan, joka on yksi matkailun keskittymista, Englannin suurimman jarven rannalla, pinta-ala 14,7 km². Viisituntinen opastettu pikkubussikierros kiemurteli pienia teita, ja saimme tuntumaa yhteen nurkkaan suurempaa luonnonpuistoa. Virkistavan puhdasta luontoa, se paras vihrean kausi, kevat karitsoineen ja kukkineen. Tanne tulemme uudestaan!

Beatrix Potter wiki-sivu

Oppaan mukaan kuvan valkoinen talo on kirjailijan kotitalo. Avoin turistikohde on viereinen puutarha ja kahvila, jossa han kavi kirjoittamassa teoksiaan:

Tama puolestaan on yksi paikoista, joissa kirjailijan elamasta kertova elokuva Miss Potter (2006) kuvattiin, koska alkuperaiseen taloon ei kuvauslupaa saatu:

Jarvia ei ole paljon, paikalliset pitavatkin niita arvossaan. Massiivinen teollisuus ei ole lasna, eika siten onnistunut likaamaan naita syvia vuonovesia:

Lyhyt risteily laheisella Coniston jarvella, kolmanneksi suurin. Talla jarvella oma traaginen tarina kerrottavanaan, kun veneen nopeuskisaaja lopulta upposi syvyyksiin. Paremmat maisemat talta jarvelta, lahempana korkeimpia huippuja. Ja vuorethan ovat taalla vain alle kilometrin parhaimmillaan, Skotlannissakin vain 1,3 km:

Wray-linna 1840-luvulta:

Kolmas vuosi pois Suomesta on pyorahtanyt renkaisiin! Kevat on jo pitkalle, sopivat sateet ja lammin puhkaisivat lehtivihreat esille jo paikoitellen. Voikukat ja levottomat lintuparit bongattu myos.

Taajamankin rinteilla on pienen pienia maatiloja. Hanhia, hevosia, lampaita. Muuta karttaa ei ollut taman paivan retkellani kuin puhelin, mutta niin vain polku loytyi oikeaan suuntaan. Yritan kayda paivittain kavelyilla, valilla kauemman ensin bussilla. Internetista loytyy vaikka mita reitteja, mutta useamman paivan matkoja yleensa, enka yksin uskalla vaeltamaan kauemmas, enka keskella paivaa kun ketaan ei nay missaan.

Ja jotta ei tulisi liian ruusuinen kuva, teollisuuden keskella ollaan. Tassa peilaus varikkoalueella, sunnuntaikavely paikallisena aitienpaivana. Asuinpaikkamme reviiri on nyt tullut merkattua lahes joka suuntaan. Kevaaseen kuuluu katsella, josko olisi kivaa asuntoa vaihtaa. Naille kulmille jaisimme kylla mielellamme, mutta toisiakin lahioita pitaisi katsastaa vaihtoehtoina.

Manchesterin isoin ostoskeskus, hieman tyylikkaampi versio Itiksesta. Onnistuimme saapumaan paikalle viela kun muut eivat olleet heranneet, mutta etu menettiin nopeasti ja emme ostaneet yhtaan mitaan. Tulipahan nahtya:

Puolipaivaretkella ehdin yksi arkipaiva Lancashiren lintualueelle, Martin Mere, junalla ja patikoimalla, tarhattuja lintuja seka "villeja" - tulevat paikalle ruokinnan perassa. Joka tapauksessa kiva alue, kaikki palvelut tarjolla, naita keskuksia on Englannissa muutamia. Maaseudulla olin kevattyot pellolla vauhdissa:

Ja olipas muuten upein bongareiden piilomaja, noin 100 metria rakennusta, jossa tirkistelyikkunat, tuolit ja kaikki. Ei sentaan lammitetty tila. Tassa ruokinta kaynnissa, satoja joutsenia paikalla:

Kerrankin kurjet kuvausmatkan paassa, tarhattuja lintuja, oletan.

Sellaisia kevattuulia kotosalla, etta hiilihydraatit ovat saaneet kyytia; leipa, pasta ja hedelmatkin ovat saaneet vaistya muun ravinnon tielta. Ei mikaan dieetti, vaan pidempiaikainen kokeilu. Pelastus on ollut uudet uunipadat. Toiseen kasvikset, yleensa pinaatti sipuleineen yms ja toiseen liha mureutumaan. Puolitoistatuntia uunissa, eika voi epaonnistua kokkauksessa! Mikas tassa kokeillessa, juuri nyt on viela kotivaimokkeella aikaa kokata ja mies sitten tiskaa

Tulevan kesan lomat on jo mietitty, Suomeen tulossa toukokuun puolessa valissa ja sielta sitten Italiaan reiluksi viikoksi. Ja odotamme kylla, etta Manchester nayttaisi parempaa puoltansa kunhan brittilainen puutarhaosaaminen kasvaa harmaan keskelle. Paljon viela loytoretkeiltavaa!

Ystavanpaivaterveiset kevaisesta Stalybridgesta! Emme ole paljon taalla reissanneet, niin ei tule blogattuakaan. Suomessa lahinna kayty, tyomatkoilla. Mutta junalle olemme puksutelleet lahikaupunkeja. Tassa ensin omaa kylaa eri puolilta, lammaskoiran tavoin kukkuloille pitaa aina kiiveta:

Lahipuisto, kuuraa varjopaikoissa. King fisher linnusta ei viela havaintoja. Oravia runsaasti:

Tasta alkavat Penniinit, lunta on ollut muutaman paivan reippaamminkin, mutta suli taas pois:

Etualalla Stalybridge, taustalla Manchester. Useita tehtaan piippuja viela jaljella:

Etualalla Stalybridge, taustalla Manchester:

Leeds vajaan tunnin paassa rautateitse:

Chester, reilu tunti junalla, Liverpoolista viela etelammas eteenpain:

Asiat ovat mukavasti, niin voi vahan pienemmastakin stressata. Huoneiston kanssa on kaikenlaista pienta, joka vaatisi tyokaluja ja jotka isannoijan kuuluisi hoitaa. Ulko-ovi tultiin sentaan muutamassa paivassa korjaamaan, kun se kerran jumittui jousestaan niin, ettei auennut ollenkaan. Lohdutti ajatus, etta eikohan palokunnalta parempi ja nopeampi palvelu, jos jumitumme sisaan. Sisailma on tunkkaista jos ei ikkunat auki, en ole varma toimiiko kylpparin ilmastointi - papereiden mukaan sellainen pitaisi olla.

Voikin olla, etta jossain vaiheessa olisi parempi vaihtaa taas asuntoa, loytaa koti, lahistolta. Silla alakertaan tulee se intialainen ruokaravintola, jota on porattu ja nakutettu kuukausia myohassa jo eteenpain. Vasyyhan muuttamiseen ilman muuta, ja siita tulee ylimaaraisia kuluja. Toisaalta on kiva nahda uutta - uuden kavelyreitit yms.

Teen nyt sitten eteenpain ensimmaista pitkaa elokuvaa, romanialaisen, Edinburghissa opiskelevan animaattorin kanssa. Eli pieni osa elokuvasta tulee olemaan animaatioa. Tyoryhmaan tarvittaisiin viela editoija ja aanisuunnttelija. Kokopaivatyota on myoskin anoa rahoitusta eri tahoilta. Ja verkostoitumista on nyt sitten sen verran juossut eri tilaisuuksissa, kuin viitsii. Ilmoittauduin asunnottomien elokuvahankkeisiinkin vapaaehtoiseksi, en tieda missa vaiheessa se alkaa, ja tarvitaanko sinne lisaa tekijoita.

Elokuvan uutisia voi seurata Facebook-sivuilta, vaikkei naamakirjaa kayttaisikaan: Linkki elokuvan Facebook-sivuille

Tanaan viela kokkaamme yhdessa kasvis-jauheliha lasagnea, puolet ja puolet. Valkosipulia voisi laittaa reippaasti, niin pysyy flunssat edelleen poissa. Ei ole kylla meilla ollutkaan, olisiko kerran Larsilla vuoden aikana ollut ja siina kaikki.

Aurinkoisia kevatpaivia Suomeen!

Onnea Uudelle Vuodelle 2012! Terveiset Englannista, tervetuloa avoimiin oviin kotiimme vanhalle puuvillatehtaalle (1805) seuraavien kuvien kautta:

Laheisella kanavalla piipahtelee eksoottisen nakoinen ja eleiltaankin erikoinen Mandariinisorsa, alunperin aasialainen lintu:

Näkymä rautieasemalta, kuvan oikeassa laidassa vanha tehdasrakennus, jossa asuntomme, sekä sen takana uusi, modernin arkkitehtuurin jalanjälki. Tästä alkaa Penniinien vuoristo. Saimme nauttia lumesta parin päivän ajan, sellaista tuttua jalat kastelevaa sohjoa ja räntää niskaan tuulen mukana. Jouluksi on luvattu jopa +10 C. Junavuorotkin lakkaavat pariksi paivaksi, ettei paase ihmettelemaan tyhjaa keskustaa. Taalla omalla kylalla kauppa kiinni vain paivan, joten rauhaisasti kotikulmilla joulu. Ohjelmassa perinteinen leffamarathon Taru sormusten herrasta kanssa seka jotain kokkailua.

Kuvassa St George's Hall. Päiväretki Ullan (ensimmainen yovieras, jihaa, kiitos Ulla!) kanssa Liverpooliin, jonne sujauttaa suoralla junalla noin tunnissa. Vanha satama oli upea yhdistelmä vanhaa historiaa ja uutta arkkitehtuuria museoineen.

Pier Head ja Port of Liverpool rakennuksia.

Kuva otettu maailmanpyorän kyydistä, näkymä jokea merelle päin, mm. yksi satama-altaista, merimuseo ja taidemuseo Tate.

Lars: Syksy on jo pitkällä ja illat ovat pimeitä. Kun tulen sisään kotikerrostalon ulkoportista, sisäpihalla odottaa kaksi julmaa olentoa.

Lars: Muutettiin Manchesteriin. Tai oikeastaan Stalybridgeen, joka on kylä Manchesterin ulkolaidalla. Soile valmistui yliopistosta Edinburghissa eikä mikään pidätellyt meitä siellä enää. Minä sain töitä Manchesterista, Codethink-nimisestä firmasta, joten pakkasimme (ja pakkasimme ja pakkasimme) tavaramme ja muutimme.

Muuttaminen on kovin ikävää. Toivottavasti voimme nyt pysytellä vähän aikaa paikallamme. Toisaalta, muuttaminen olisi paljon vähemmän ikävää, jos voisimme pitäytyä siinä määrässä tavaraa, eli matkalaukku/henkilö, jolla muutimme Uuteen-Seelantiin. Omituisesti kuitenkin sieltä lähtiessämme oli jo enemmän tavaraa ja vuosi Edinburghissa kasvatti määrää taas.

Uusi koti on aikas kiva: kaksio kunnostetussa 200-vuotisessa, punatiilisessä tekstiilitehtaassa. Alkuperäiset tiilet ja metallituet ovat selvästi esillä. Kuvia jahka saamme tavaroille paikan ja muutenkin kämpän kuntoon.

Yksi tavallinen arkipäivä mies pölähti kotiin, kuulemma tunteja kahvilassa istumisen ja ideoimisen jälkeen. Sain käteeni muistivihkon, jota pläräillessä pyörähti viiva-animaatio käyntiin. Ihanan söpö viesti, että tuletko vaimokseni! Kyllä vastauksen jälkeen juhlatunnelma kruunasi syksyn. Virallinen kihlajaiskuva on otettu ystävien häissä, jonne miesväki sonnustautui hameisiin:

Edinburgissa ei pitele enää mikään, mielessä on nähdä ja kokea jo uuttakin. Etenkin asuntoa halusi vaihtaa pikapikaa. Tiivistettäköön se nyt sitten niin, että kylmä asunto, epämääräiset sisällä polttavat naapurit ja ei niin kivat kulmat lähistöllä sai jo riittää.

Jännittävinä kuukausina tulevan kodin maisemat sai määrätä se, mistä vain kiva työ miehelle löytyisi. Ja hyviä vaihtoehtoja oli useita. Arpa vei Englannin Manseen! Katsastimme Manchesterin ja se tuntui mainettaan paremmalta - moderni siisti keskusta ja hyvät julkiset yhteydet. Kansainvälinen lentokenttä ja se, että työmahdollisuuksia voisi olla minullekin, naulasivat kiinni ankkurin. Mielellämme asetumme aloillemme määräämättömäksi ajaksi, ns. avoimella lipulla. Skotlanti jäi taakse juuri sadekauden ja kylmenevän syksyn kynnyksellä, kaipaamaan jäi vain uusia tuttuja.

Uudesta kodista myöhemmin lisää...

Lähes vuosi täynnä Skotlannissa, maisterityöt jätetty aikataulussa, mutta lyhytelokuvan hiominen vielä jatkuu ylitöinä. Nyt siis mahdollisuus katsella, mihinkäs seuraavaksi, vuosi oli niin tiivis ja vaativa, että pientä lomaakin kaipaisi. Kiva juhlistaa myös yhteistä neljä vuotta kellossa. Haluamme ehtiä kiertää vielä hieman pohjoisessa, toivottavasti kaluta saaria. Työn perässä ollaan valmiita muuttamaan pois jo täältä joka tapauksessa aika pikaisestikin. Tarjouksia otetaan vastaan!

Kesä on vaihtunut sateisemmaksi samaan aikaan kun paikalliset korkeakulttuurin festivaalit vetävät ihmisiä lippujonoihin. Varjofestivaali on jo suurempi kuin alkuperäinen pullollaan musiikkia ja teatteria. Tavoitteena maistella tapahtumia pikkaisen, kirjamessuillakin kävimme Leenan ja Villen johdattamana. Oli mukavaa että kaupunki näyttäytyi heille kiinnostavana ja toden totta, näyttää siltä että paikalliset ovat repineet esiintymistaiteen päällensä ja festivaalitunnelma katossa.

Marika vieraili kuumeisimpaan elokuvan valmistelun aikaan. Hyvää teki pölistää kivihiilikaduilta ylängöille, pieni irtiotto ennen kiireisimpiä päiviä. Ensin kuitenkin katsastimme kuningattaren laivan Edinburghissa, joka on valjastettu nykyisin turismiin. Kuvaraportti:

Ei niin etteikö olisi pakinoitavaa ja blogattavaa, pienet asiat ihmetyttävät päivittäin, erot tavoissa ja tottumuksissa kummastuttavat. Juuri silloin ei kuitenkaan ole kirjoitusalustaa ulottuvilla tai bussi rymisee liikaa, jotta voisi tehdä muistiinpanoja. Tässä hajanaisia aatoksia:

Brittilässä pitäisi aina soittaa hoitaakseen asian. Sähköposteihin edes viranomaiset eivät aina koskaan vastaa. Sattuneista syistä soittaminen on erityisen kallista liittymällä, jollaisen ulkomaalainen sai. Jos langan päähän sattuu erityisen voimakas aksentti, niin kumpikaan ei ymmärrä toista. Katukuvassa menemme paikallisina ja turistit kääntyvät puoleemme koordinoinnissa, etenkin Larsin ruutukuosilippahattu tehnee tämän tehtävän. Small talkia on pikkaisen, ystävällistä rupattelua ja kehuja. Pitääkin kaivaa asioiden merkityksiä sanojen takaa, eikä aina tiedä mikä totuus on. Kyllä sitä tarkoitetaan mitä sanotaan ja arvostetaan, mutta selän takana voivat tulla esille huonommat puolet. Kyllä täällä puhutaan enemmän, yllättävää on ollut etenkin miespuolisten runsas sanailu. Samanlainen turvaväli pidetään kuin Suomessa, ehkä vielä enemmänkin. Bussissa, jos vapautuu tyhjiä paikkoja, vierestäsi vaihtaa toveri tyhjille paikoille kesken matkankin.

Kesä on ollut epämääräinen käsite. Päiväkohtainen sääennuste voi hyvinkin pitää paikkansa, mutta vaihtuu aina seuraavalle jonkin verran. Usein satelee vähäsen mutta pilvet viipottavat pikavauhtia ohitse. Lämpimiä päiviä oli jo varhain, toisaalta nyt taas kylmiä jaksoja. Sitten tulee yllätyksiä, nollatuulta ja juuri sopivaa hellimistä, ei liian kuumaa. Pääosin t-paitakelit ovat olleet harvassa ja kerrospukeutuminen on päivän sana. Lämminjalkaiset paikalliset vetävät kesämuodin kuitenkin tosissaan, shortsit ja lyhyet hameet kuuluvat mukaan. Sekin on helppo ymmärtää, että koulupukuvuosien jälkeen, joka edelleen on tytöillä hameellinen, naiset ovat naisellisia ja survovat jalkansa epämukavan korkeisiin korkoihinkin.

Asunnoton istuu aina samoilla kulmilla ja kerjäläiset turistikohteissa. Suomalaisia on reilut määrät linnan ympäristössä, kuten muitakin matkaajia. Kiekko on pyörähtämässä pian vuoden täällä, sillä uusia opiskelijoita virtaa sisään. Vielä ei ole tiedossa, minne ensi vuonna.

Joutsenpari hautoi 7 poikasta, nyt muutaman viikon jälkeen bongasin enää kaksi. Kaksi viime talvellekin vain selviytyi. Tai ehkä ne olivat vain jossain päivähoidassa viime kerralla. Haikaroita on useita kanavan varrella kyttäämässä sinnikkäästi kaloja matalasta vedestä.

Teenjuonnin lomassa olen maisteltu erilaiset herkut ja hieman vilkaissut ympärille, miltä maaseutu ja kaunis luonto näyttävät. Ystävät veivät pyöreiden vuosien kunniaksi yön yli reissuun ja autovuokraamon nettivarausten teknisten ongelmien takia sainkin maastokelvon ajopelin alle. Täytyy sanoa huonolla omalla tunnolla, että ajomukavuus oli aika ihana. Reilu tunti kaupungista riittää viemään vuonojärvien ääreen ja hotelli oli roomalaisten ajan sijoilla seisova tunnelmallinen herkku:

Sain parissa viikossa labrasta valokuvat, joita on odotettu jannityksella. Ne ovat ensimmaiset testikuvat. Mutta esittelen ensin kamerat.

Sain tadiltani Bilora Standard box kameran, joka on ollut isallani ahkerassa kaytossa perhekuvauksessa, silloin kameraa ei joka taloudessa viela ollutkaan. Tata kameramallia on valmistettu 50-luvulta 70-luvulle.

Toinen kamera on tatini huutokaupasta ostama Agfan Clack. Tamakin on 50-luvun tekosia, hyvin yleinen Agan malli aikanaan, valmistus loppui -65. Molemmat kamerat kayttavat 120 kokoista rullafilmia, jota onneksi on viela saatavilla, samoin labran palveluja. Testikuvauksiin kaytin Fujin Velvia varifilmia, herkkyys 100.

Tassa samasta kohteesta eri kameroilla otetut kuvat, sama filmi ja ajankohta siis, ja kasivaralta. Kuvia ei ole kasitelty, tassa jpg pakkauksella ja voin kertoa etta varidiana 6 x 9 cm ovat paljon upeammat originaalit! AIka hurja ero linsseissa, ja valotuksessa. Seuraavaksi Biloralle aion kayttaa 400 varifilmia, toiminee paremmin valossa kuin valossa ja mustavalkofilmia, koska varikyllaisyys ei ollut ihan juhlaa. Haasteellista taman kameran kanssa on, etta etsimesta ei nay mitaan, edessa onkin siten kamerahuollon etsiminen! Ja sitten on kiva verrata mustavalkokuvia vanhoihin hyvin sailyneisiin valokuviin.

Biloran pystykuva.

Clack, vaakakuva:

Castles and wildlife

Laajennamme reviiria ja valilla pitaakin paasta pois seinien sisalta, lahiosta ja kaupungista. Ajoin ensi kertaa talla saarella, pari paivaa pohjoiseen, paakohteena Wildlife park ja linnustoalue. Paikalliset ajavat siististi maantiella ja tiet ovat hyvassa kunnossa. Kaupunkiliikenne on se paikka, missa ollaan luovia ja ohitellaan moottorien kiihdytyskaistalla. No, mina olin se kengurubensaa suonissa, joka opetteli manuaalivaihteita vuosien jalkeen. Kun parempaan eli automatiikkaan on tottunut, niin vaikeaa oli! Meinaan samalla kummastutti uusi liikennekulttuuri ja -merkisto seka GPS. Loppu hyvin kaikki hyvin. Yovyimme viehattavasssa kartanossa, pubi illallinen tuppukylan paat kaantyvassa kapakassa.

Linnoja on nyt kierrelty myos. Toki ne alkavat muistuttaa toisiaan ja nyt voi mittailla pohjaratkaisuja kuin asunnonnaytoissa ikaan.

Edinburgh castle:

Nakoala Edinburghiin linnasta: Arthur seat ja Holyrood park.

Stirling castle:

Rurthven barracs:

Tantallon castle:

Highland Wildlife park. Autolla ajellaan lapi alueiden elaimia bongaten. Aikas tyytyvaisen nakoisia vapaana kulkevia elaimia suurissa aitauksissa, havettaa Korkeasaari, taytyy sanoa. Ja delfinaariot ovat boikotissa loppuelaman, seka tavalliset elaintarhat. Joitakin uhanalaisia lajeja on toki pidettava vankeudessa, mutta muuten epaeettista puuhaa.

Rare cats, AMur tiger and Scottish wild cat:

Bussimatkojen päässä reviiriä laajentamassa

Talvi antoi tilaa muutamassa viikossa, parin sateen jälkeen ja kylmän tuulen maltettua. Huhtikuun kolmas päivä kävelimme pari tuntia Silverknowes golfkentän ohitse rantaraitille. Laskuvesi paljasti matalikon ja uoman jossa Pohjanmeri sulkeutuu joeksi:

Tässä Leithin kanavan varrella patsastelua:

Narsissit kukkineet jo viikkoja, voikukat ja koristepuut kukassa. Kävely Portobellon rannalla tänään todisti lasten heittävän talviturkkejaan mereen. Rannalla oli mm. huvipuisto ja keilailun sisärata vetämässä lapsiperheitä massaksi saakka. Pakenimme vesirajaan, jossa laskuveden aikaan on sopivan kova hiekka kävellä. Rantabulevardia on parisen kilometriä tallailla ja bussi vei meiltä parissakymmenessä minuutissa:

Isän muistoa kunnioittaen.

Rippikuva:

Jäi ahkera työsi muistoksi meille, hyvän sydämes ohjeet elämän teille.

Isä ja isoisä Veikko Mottisenkangas nukkui pois 5. helmikuuta 2011 Oys:ssa. Liian lyhyeksi jäi elämän latu, sillä tulevana syystalvena olisi juhlistettu 70-vuotisjuhlia. Kymmenlapsisen perheen yksi pojista syntyi jatkosodan vuosina 17. lokakuuta 1941 ja varttui Oulaisten Petäjäskoskella, Höllässä. Viitisen kilometriä kansakouluun taittui välillä pyörällä, pikkuveli kyydissä. Veljensä muistelee, että Veska oli veljesten kärhämissä sovittelijana. Elämä sodan jälkeen oli Suomessa vaatimatonta, maalaistalossa ruokaa kuitenkin riitti. Veikko toipui keuhkoparantolassa tuberkuloosista, joka oli tuolloin vakava sairaus. Lapset auttoivat leskiäitiään, maatalouden koneistuessa Veikko kynti Super Dexta traktorilla suuren osan koko kylän pelloista ja kävi töissä sahoilla sekä rautatien työmaalla.

Varusmiespalvelusta suoritettuaan, Ilmavoimien viestintäpataljoonassa, Veikko seurusteli kotikylän tytön, Kosken Seijan kanssa. Yhteistä laturetkeä kertyi sittemmin safiirin verran, 45 avioliiton vuotta. Nuoripari osti maalaistalon Pattijoen Ylipään Tuohinnonperältä perheen pesäksi ja työksi. Lapset Vesa, Sauli ja Soile oppivat auttamaan heinätöissä ja juoksemaan karanneiden sonnien perässä lähimetsissä sekä suksimaan kouluun tähtikirkkainakin varhaisina talviaamuina.

Raahe veti nuorta väkeä maakunnista, kun Rautaruukki perustettiin. Konepajakoulun jälkeinen elinikäinen työura ruukin valssaamolla palkittiin Suomen Valkoisen ruusun 1 luokan mitalilla, kehujen kera, miten Veikko tekniikan kehittymisen mukanaan tuomiin muutoksiin suhtautui ennakkoluulottomasti ja hänestä kertyi tietopankki yli henkilöstörajojen. Ammattitaidollaan hän saavutti työtovereiden ja esimiesten luottamuksen. Vakava liikennetapaturma työmatkalla katkaisi työuran, mutta hän selvisi lonkan murtumasta vielä aktiivisiin eläkevuosiin.

Kirkonkylälle muutettuaan Veikon luottamustehtävien rasteista ensimmäinen oli Pattijoen Urheilijat ry:n hiihtojaoston puheenjohtajuus ja kehittipä sähköisen ajanottojärjestelmänkin kisoihin poikansa kanssa. Veikon kunnallispoliittinen ura on merkittävä. Hän toimi luottamustehtävissä vuodesta 1980 luvun alusta alkaen, muun muassa kotikuntansa Pattijoen valtuustossa ja lautakunnissa sekä Raahen perusturvalautakunnan puheenjohtajana ja kaupunginvaltuustossa asioita sydämellään pitäen, myös kuntaliitoksen aikoina.

Huumoriveikka uurasti Keskustajärjestöissä yli 30 vuotta, kunnallisjärjestön puheenjohtajana, sihteerinä, vaalipäällikkönä ja rahaston hoitajana sekä kirjanpitäjänä, myös monille muille järjestöille. Viimeisimmät tehtävät olivat Eläkeliiton Pattijoen yhdistyksen puheenjohtajuus ja SFC-alueen rakennuttaminen Lohenpyrstöön meren rannalle, jossa ehti nipin napin uuden saunan löylyt nauttia.

Veikko reissasi vaunukolonnansa kanssa Suomea, kyläili laajaa sukua ja englanninkielen opiskeluun puolestaan innoittivat ulkomaanreissut ystävien kanssa. Uuden opettelusta, kisailusta ja praataamisesta nauttinut Veikko oli maanläheinen ja eli kuten opetti – ettei mikään tule itsestään eikä tuleen saa jäädä makaamaan. Veikon maanläheisyys, joskus hieman pessimismiinkin kallellaan, tarkoitti että hän haki kaikelle tekemiselle varmat perusteet. Hän ymmärsi ihmisten tarpeet, uskalsi kyseenalaistaa ja avata latua edellä tarvittaessa.

Jäi ahkera työsi muistoksi meille, hyvän sydämes ohjeet elämän teille. Sä aina muistit ja huolta kannoit, et paljon pyytänyt vaan kaikkesi annoit.

Veikkoa jäävät kaipaamaan kunnioittaen puoliso, lapset perheineen, sukulaiset ja ystävät.

Sä aina muistit ja huolta kannoit, et paljon pyytänyt vaan kaikkesi annoit.

Soile

Otin vapaapäivän ja aamusta iltaan kameraa ulkoiluttamaan opastetulle kierrokselle.Bussi ajelutti läpi pohjoisen reilu 500 km puolen vuorokauden aikana. Historiassaan rönsyilevä, hulppean hauska opas/kuljettaja pelasti koko päivän. Onnea oli myös matkassa, sillä aurinko pilkotteli aamusta auringonlaskuun - korkeimman vuoren huipun, Ben Nevis, (1343m) näkee kuulemma vain 16 päivänä/vuosi ja nyt se oli pilviverhoista paljas.

Matka kulki läpi niemimaan vuonojärviä ja vesireittiä nuollen - Forth Willian, Forth Augustus ja sitten jo Loch Ness järvelle lyhyelle laivaristeilylle. Pohjoisen Inverness-kaupungin kautta sitten pimeän tullen takaisin Edinburghiin. Herkulliset historiapalat myöhemmin...

Ensin kumpuilevaa, keväisin kirkkaan vihreää ja kukkaista maisemaa, puuta jäljellä muistaakseni vain prosentti siitä, mitä aikanaan oli. Joissain kohdin en olisi osannut sanoa missä päin maailmaa olen, sillä tuli mieleen Almeriasta Sevillaan vuoristoajelu Espanjassa, Islannin pienet vuoret, Uusi-Seelanti talvi-aikaan, mutta etenkin Irlanti:

Sitten jo varsinaisen ylängön alueelle, jossa ainoa oikea tapa nautiskella on jalkautua päiväksi, pariksi. Tänne on siis palattava mökkilomalle, viikonlopussakin ehtii:

Sitten pakolliset turistikokemukset - Skotlannin ylämaan karjaa, Fish and chips "Regular, large 5.99 pounds", säkkipilli ja linnoja, linnoja, tässä Loch Ness rannalla kohoava Urquhart:

Loch Ness järven maisemat eivät ole hienoimpia vuonoja, mutta auringonlasku palkitsi:

Wiki kertoo alueesta seuraavasti: http://fi.wikipedia.org/wiki/Yl%C3%A4maat

Ensi kerran vuoden jälkeen Suomeen, ja heti lentokentän lähtöaulassa kummallinen olo pitkästä aikaa suomalaisten ympäröimänä. Kieli, se vaikuttaa niin töksähtävältä ja epäkohteliaalta - Tampereen murteella tai ilman. Vaikka ihmiset ovat hyvällä tuulella, ei se juurikaan paista hymynä. Aikuisella pojalla kuullostaa olevan erityisen arvosteleva sävy äitiinsä, mutta se onkin ihan normaalia. Olen siis tottunut small talk käytökseen ja pehmeämpään "please" -kielen käyttöön.

Talvinen Tampere oli kiva tervehtiä taas, mutta pyhäpäivän takia kaikki suljettuna, joten vietin aikaa tyhjän juna-aseman aulassa lämmittelevän varpusen kanssa. Asiakaspalvelun asenne palautuu mieliin konnarin kanssa jutellessa, annoin palautetta ettei lähtevät junat -taululla ollut ollenkaan odottamaani junaa, vaikka kaikki edelliset ja seuraavat junat olivatkin. VR:n edustajan mukaan asiassa ei ollut virhettä eikä ongelmaa, että tiedon kuuluukin tulla näytölle vasta 20 min aikaisemmin. Ok jos se on käytäntö, muttei pätenyt minkään muun junatiedon kohdalla ja oli harhaanjohtava. Perusteltu palaute reflektoitui takaisin, mitään ei mennyt läpi.

Pullojenkerääjän jälkeen tapaan käsitellyn ruoan vaaroista höpöttävän, selvästikin yksinäisyydestä kärsivän ja hieman persoonallisen mutta vaarattoman nuoren miehen. Yöjunassa mieleen muistuu suomalainen päihdekäyttäytyminen, ja nukkuminen jää nollaan.

Mutta matkustaminen kannattaa, sillä sauna ja perhe odottavat toisessa päässä. Hyviä asioita ovat tutut kuviot, on se sitten äidin aamupuuro tai isän työhuoneen tunnelma. Huonelämpötila on viisi astetta lämpimämpi mihin olen tottunut ja vetää pehmeäksi. Pimeää vuodenaikaa valottivat siniset hetket, tyhjää maisemaa ja tilaa ajatuksille.

Raahen lisäksi näen palan Oulun keskustaa ja pian tipahdankin jo yöjunan töpperöisenä Helsingin ytimeen. Hyisen kylmä kaupunki ei tee vaikutusta, paitsi raitiovaunut ovat oikein mukavia ja siistejä, kuten asumuksetkin. Kaikki on kuitenkin karmivan kallista.

Iho kiittää pakkasesta ja kovasta(?) vedestä, viikossa saan atooppiset vaivat takaisin ja verihiutaleet tihkuvat nenästä - tätähän se oli, yksi hyvä syy lisää asua kosteammassa ja lämpimämmässä ilmanalassa. Ihmiset ovat onneksi lämpimiä kuten ennenkin, jos olet päässyt kuoren alle. Hei hei Suomi, ei tullut kaihoa ollenkaan. Päin vastoin keväisen lämmin päivä Edinburghissa lohdutti kovasti ja iloisemmin mielin kohti tulevaa vuotta Skotlannissa!

Merry Christmas, dear family and friends, Season greetings from winter of Scotland! Special thanks for everyone who helped us to move out year ago.

It's first Christmas abroad - taking an easy and relaxed break at home, spending quality time just together. We did some cleaning and baking, bought tasty food, a Christmas dinner is served at a local pub and we'll visit a hotel sauna, too. We don't have any plans move back to Finland, next year neither, though it's open, if we stay or not, at UK after autumn 2011.

Saksalaistyylinen joulumarkkina Edinburghin ytimessä, luisteluratoineen ja maailmanpyörineen:

Ensimmäinen joulu ulkomailla, aikaa rentoutua ja nauttia siivoamisesta, kokkaamisesta ja monista elokuvista. Joulukukka on valjastettu minianimaatiostudioon työhuoneessani, kasvaa kameran valvovan silmän alla Uuniin löysi tiensä suklaakakku, leipä ja piparit. Paikallisen jouluaterian käymme ihmettelemässä läheisessä pubissa. Alkuruokana oli linssikeitto tai pippurinen sienikastike lämpimällä leivällä, pääruokana täytetyt kalkkunasiivut tai uunilohi tomaattikastikkeella, ruusukaalta, perunamuusia ja keitettyä porkkanaa. Jälkuruokana hedelmäsalaatti tai jäätelöä kinuski/suklaakastikkeella. Pöytä oli somistettu vetokarkeilla eli paukkukarkeilla - pieni määrä räjähdettä paukahtaa kun vetää sopivasti, sisällä arvoituksia sekä paperinen kruunu.

Kotona lämmittävät uusi kuumapuhallin ja patteri, sekä muutama kynttilä, sillä keskuslämmitys ei pidä huoneita tarpeeksi lämpimänä. Sisällä pidetään tohveleita ja paikalliset varmaan kenkiäkin, enkä enää ihmettele, että pyjamat ovat pitkähihaisia ja paksuja, lämpimiä. Sähköhuopiin emme ole hurahtaneet, vielä tarkenee nukkua. Kolea ja luminen talvi on siis jatkunut, lentokentät ja koulut olivat suljettuina osittain kolmen viikon aikana. Valkoinen lumi ja pieni pakkanen ovat kiva asia, mutta sohjoista kautta emme toivoisi kovin pitkää. Talvi myös esti hyppäämästä kiertoajelulla ja pois kaupungista, kevättä odotellessa siis.

Läheinen kanava jäätyi taas ja olemme ruokkineet pahimmilla pakkasilla lintuja. Joutsenperheen pää yritti tuossa sulan aikana näyttää lentotaitoja jälkikasvulla, mutta eivät vielä vaan kyenneet. Nyt ne värjöttelevät sillan kupeessa ainoassa pienessä avannossa. Ruokkijoita on onneksi riittänyt. Seurana ovat sorsat, lokit, hanhet, vesikana, jne. Merimetsot sen sijaan ottivat hatkat veden jäädyttyä.

Listalla olisi sata asiaa, mitä touhuta jo ensi vuotta varten, joista 70 on kiinnostavia elokuvaklassikoita vuokrausjonossa. Televisiota meillä ei ole, joka on kätevää rajoittaa ajankäyttönsä vain huolella valikoituun viihteeseen. Allekirjoittaneella on rajaton käyttöoikeus elokuvateatterissa pyöriviin näytöksiin arkipäivisin, joten pimeässä salissakin tullee vietettyä aikaa ison kankaan äärellä. Uudenvuoden lupauksiin kuuluu kierrätys - täällä sitä ei ole tehty helpoksi, mutta yritämme nähdä sen verran vaivaa ensi vuonna.

Tässä joulupäivän marathoniin valmistautumassa, trilogia Taru Sormusten herrasta, välillä kolmen kilometrin reippailu saunaan:

A few bits of advice to drivers in Edinburgh.

• It is winter. This winter there is a lot of snow and ice. Use winter tyres or don't drive. I realize there is not always snow and ice in Edinburgh during winter, but this year we've had it for weeks already. Adapt before you kill someone.
• When you brake on ice, it will take a lot longer to stop. Drive slower and brake earlier.
• Just because the temperature rises above the freezing point ice does not get less slippery. In fact, melting ice is even more slippery.
• Get a shovel and a bag of sand and keep them in your trunk.
• You sit in a warm, comfy car. Pedestrians are out in the cold, wind, rain. Have pity and don't make them wait unnecessarily.
• Also, don't drive over pedestrians, even though hospitals are warm and comfy, just like cars.

Juustolautanen ja arkistodokumentti surullisen kuuluisasta prinssi Charlesin rakkauselämästä rentouttaa opiskelukiireiden lomassa. Yliopisto oli suljettuna alkuviikon lumisateen takia. Kyllä, se oli sakeakin pyry, lentokenttäkin suljettiin, mutta aika normaali suomalainen talvikeli jos rehellisiä ollaan. Autoissa taitaa olla kesärenkaat ja viime talvi ensimmäinen aikoihin, kun täällä on koettu näin kylmää ja lumista jaksoa. Lumiaura, kola tai edes lapio on harvinainen naky, ilmeisesti taalla odotellaan lumen pois sulamista. Ylangoilla on toki riemua, silla laskettelukausi on avattu.

Keskimaaraisesti taalla ei pitaisi edes olla pakkasta. Nyt on kuitenkin toinen viikko jo menossa talvea, yolla jopa lahella kymmenta miinusastetta. Lumi on kovin markaa, paivalla plussa-asteita. Paikalliset suosivat kumisaappaita, mutta kun katuja ei hiekoiteta, kavely on luistelua. Marka keli tuntuu luissa ja ytimissa, pitaisi varmaan ostaa talvivaatteita lisaa. Olemme kayttaneet online-ruokakauppaa, tuovat tavarat keittioon saakka - shoppailu on tylsaa ja vie aikaa, kun en tieda mista minkakin tavaran loytaa. Koko maan kaaos lumen takia nakyy kaikkialla, myos verkkokaupan ostosten toimituksessa oli viikon jonotus. Kaikki eivat paase toihinkaan, osa teista suljettuna. Junia peruttu ja bussit myohassa.

Aloitin lintujen talviruokinnan, kun tuossa kanavan uomassa on kyhmyjoutsenperhe, kaksi poikasta, joten taitavat viettaa talven taalla. Keitan perunoita, salaatinlehdet eivat kelvanneet. Lokit ja sorsat seka pulut ovat nopeasti jonossa, jos muut eivat ole nopeita. Nain yhden eksoottisemmankin linnun, jota en ole viela tunnistanut paikalliseen linnustoon.

Lumi peittaa kauniisti lian ja roskat kaupungissa, orava vaihtoi viikossa talvisempaan suojapukuun.

Kotimme lähistöltä voi aloittaa reittisuunnistuksen läpi historian - kevyen liikenteen polku seurailee Water of Leith -kanavaa noin parikymmentä kilometriä, läpi Edinburghin lähiöiden. Välillä matka on pienteollisuusalueen takamaita ja sitten mieluisamman Botanic gardenin lähellä.

Hätkähdyttävä patsas oli sijoitettu uoman keskelle:

Lähellä jo kuuman teen taukopaikkaa, ensi kerralla pidemmälle:

Ensimmäinen seikkailu vei keskustaan saakka, jouluruuhkan keskelle:

Lisätietoja http://www.waterofleith.org.uk/walkway/

Vielä tiivis kuukausi opintoja tehtävänä ennen jouluun rauhoittumista. Muistelemme pimenevässä illassa jo vierailleita sukulaisia Kotkasta ja lisävarauksia odotellessa...

Ensimmäiset vierashuoneemme yöpyjät Suomesta tupsahtivat Lontoon kiepsautuksen jälkeen heille jo entuudestaan tuttuun kaupunkiin. Annoimmekin heidän kertoa parhaat kahvilat ja kätketyt nähtävyydet, vaelsimme viskinenän tuoksulla. Elefantti-kahvilassa on aikoinaan viihtynyt myös kirjailija J.K. Rowling http://www.elephanthouse.biz. Työllistin vierailevat tähdet lyhytelokuvani kuvauksiin kaupungin korkeimman kohdan upeassa Holyrood puistossa. Kuvassa näyttelijöiden kanssa läpikävelyä valmistelemassa ja elokuvaajan kanssa tositoimissa:

Kävelimme Leithiä aurinkoisessa ja sateisessa säässä, muonitus toimi hyvin läheisissä kahviloissamme. Testasimme paikallisen komedia klubin pienoisella pettymyksellä, siellä ei taidettu olla totuttu kansainväliseen yleisöön, sillä paikkakuntavitsit eivät avautuneet tietenkään. Halloween näkyi vasta sunnuntain iltana kaupungilla, mutta myös nuoret aikuiset pukeutuivat innolla, ihan miksi hahmoksi tahansa. Polkupyörillä viiletti luudan kanssa matkaavia. Kiitokset ystäville vierailusta:

Ensimmäisen kerran testasin myös paikallisen terveyskeskuksen - keskus ei tunnu ollenkaan hyvältä käännökseltä, sillä löysin kulmilta pienen, mutkattoman vanhanaikaisen, ystävällisen palvelun paikan. Rakennus oli enemmän ison kerhotilan oloinen kuin sairaala. Ajanvaraus onnistuu aamuisin yleensä samalle päivälle, kunhan on ensin rekisteröitynyt parilla paperikaavakkeella asiakkaaksi. Lääkäri oli oikein mukava, vaikka kiireen tuntu oli kaikessa - yhdelle asiakkaalle on varattu 10 min, erikseen voi pyytää pidempää aikaa. 6 minuutissa olin tyytyväisenä pihalla, käynti on maksuton ja apteekin reseptituotteista maksetaan vain minimisumma. Huono uutinen on se, ettei palvelu ole avoinna viikonloppuisin, sen sijaan kuuluu soittaa yleiseen puhelinnumeroon ja kertoa huolensa ja joku sitten vinkkaa mihin päin voi vastaanotolle hakeutua.

Ehätimme eka kerran taidemuseoonkin, City Art Centre esitteli kaksi miesvalokuvaajaa, Edward Westonin klassikkokuvia ja William Wegmanin koirakuvat.

Sateisia päiviä on keskimäärin joka toinen, mutta se ei tarkoita että koko päivän sataisin. Pääosin on ollut aurinkoisia päiviä ja välillä aamu- tai iltasade huuhtoo koiran kakkoja pois kaduilta. Palatakseni taas koiran ulosteisiin kaduilla, koirat kulkevat omistajiensa kanssa vapaana myös kaupungin keskustassa ja tottelevat yllättävän hyvin omistajiaan. Mutta vapaana kulkeminen on yksi yhteen tämän kakka- ja pissaongelman kanssa.

Lähipäivinä tulee täyteen kaksi ensimmäistä kuukautta uudessa maassa ja kaupungissa, mutta vaikka kotimme sijaitsee täällä, emme kutsu kaupunkia vielä kotipaikaksi.

Oh, dear. Step by step our nice place, we call it home, looks more like a place people live in. Like when I did let inspector of TV-license dropped in, and I was happy to let him in, because we don't have a television, he asked first if anyone is living there... We have found couple of nice things as a second hand and fair prize, but the easiest way was to visit Ikea, since they deliver and have a wide collection of fair price things.

It's taking a hell a lot of energy and time trying to get through red tape, still. It's difficult to open bank account, we were not allowed to buy phones, because they are sold together with phone account, we tried to find GP near bye, post office was closed for repair and we have to wait five weeks to get internet access and so on. When taking a look the bright side, there's a lot to explore as soon as we have some spare time.

There is huge difference between different areas of city, but mostly it's dirty everywhere. People don't mind leaving trash and dog shit on the street, so you have to mind your steps. The way to get a nice side of city to photos it's to take it when there's not too much light?

People are coming to visit us, that's something to look forward! Please, remember to take a small photo of you along, there are empty places left on mobile to attach:

The Castle of Edinburgh at the back, the Princes Garden in front.

Soippa: Most of European have visited Edinburgh, but couple of tourist photos attached, just in case, more to come later on.

Moving to Scotland happened quite sudden, without a lot of planning, only thing for sure was to start studies at University. Jet-lack took energy for many days and we did not give the best change to fall in love at the first sight with old, historic city of Edinburgh. Suddenly the friendly customer service is gone at this side of world and so is fresh, non-polluted atmosphere, too. Everyone that we talked about Edinburgh beforehand gave such a positive statement, so maybe our hopes were too high, too.

No problem, let's take it easy and giving time, all we need is nice, safe place to stay after two weeks at too small B&B room and hearing about it's temperamental manager through doors. It wasn't easy to rent apartment, because so many students are looking for place at the same time and since we didn't have local bank accounts, it's even harder. We found, with help of real-estate agent, two bedroom flat near Harbor and sea ( and wind), and I'll need to spend more than one hour in busses daily.

Maybe it's too similar to Finland here, the faces of people I mean. And we see drunk people and many rough looking, maybe suffering social difficulties or drug problem. There are more homeless for sure. I'm happy that it's multicultural big city, anyway.

The red tape was old fashion and full of technical problems at the University, but the school I'm studying in, and specially international fellow students, are interesting and nice. Yes, they are little bit younger, but have professional experience. It's school of short films, as teachers say. Everyone does at least 2 short films, write 3 more and participate 4 more short films in the following three months before Christmas.

I hope we have time to travel country side over weekends, because there it is, the most interesting part of Scotland, I think. We must be in the centre of world now, since the Pope is coming to visit us so soon! Local evangelist church made statement for pope with painting at main street:

Lars: Now that we've left New Zealand, here are some of my impressions of the country.

• People are quite friendly and helpful. Customer service actually exists, and it's useful, rather than just a way for the shop to get more revenue. But even people who aren't selling me things are nice. People whose job it is to keep me out of the country are nice, too.
• In the eight months we spent in NZ, I started appreciating how annoying hemispherism can be. "Let's do this next summer"—whose summer, exactly? This is not, of course, all that big a deal, but in a global context, don't refer to times using seasons.
• New Zealand is always asleep when Europe and the US are awake, and vice versa. This makes IRC be pretty difficult to use for co-ordinating anything. E-mail works better.
• The air in Wellington, and elsewhere in the country, is exceptionally clean and fresh. This is probably due to the closeness to the oceans, and the constant winds.
• New Zealanders don't like to mark street names clearly, and have a distinct dislike to using house numbers for navigation. Nobody knew our address, everyone knew the house by name, or by street corner. Telling people the address just resulted in confusion. Quite weird.
• What's up with putting beetroot in hamburgers? Ugh.
• Custom license plates must be cheap in NZ. I had a lot of fun reading license plates. A lot of people put in a lot of creativity in them.

I miss NZ already. Need to go back some day.

soippa: Lento Sydneyyn hyvästeli Uusi-Seelannin, yläilmoista pilkotti viimeisen kerran Eteläsaaren lumiset huiput ennen auringon valon hiipumista (Eivät vilahda seuraavassa kuvassa). Vain muutama päivä myöhemmin maa järisi poikkeuksellisen voimallisesti ja muistutti toivottavasti turvallisen rakentamisen vaatimuksista sekä poikkeustilaan varautumisesta. Koko vuoden aikana pieniä, tuskin huomattavia järistyksiä on ollut koko maassa, mutta ainoa Wellingtonin lähistöllä sattunut nukuttiin rauhaisasti ohi. Tulivuorten aktiivisuudesta ja maanjäristyksistä lisää ajankohtaista tietoa GNS Science -sivuilla.

Haikeus jättää saari johtunee siitä, että niin paljon vielä jäi nähtävää ja koettavaa. Etenkin allekirjoittanut olisi ehtinyt enemmänkin purkittaa ja maalata muutakin kuin kaupungin asfalttia ja sitten yhtäkkiä olikin jo liian myöhäistä. Ajatus on kuitenkin kovasti jo eteenpäin ja siirtymäriitissä, muutossa tutummalle puolelle pallon puoliskoa näytteli roolia visiitti Australiaan.

Sydneyssä pakollista on nähdä kaupunki vesiltä käsin joten hyppäsimme reittilautalle Manlyyn, jossa kävelimme kokonaisen päivän rantaraittia. Kaupunginosa huokui pikkukaupungin tunnelmaa ja auringonpaiste helli posket punaisiksi, auringonlaskussa sitten lautalla takain ohi kauniin Oopperatalon ja tasainen kamera-ajo massiivisen Harbour Bridge -sillan ohi. Seuraavana päivänä tapasimme ystäviä kaupungissa ja kiersimme akvaarion ja merimuseon laivoineen.

Kiva yllätys oli, että nykytaiteen museossa Museum of Contemporary Art yksi teemoista oli ekologiset asiat, sen lisäksi jäi mieleen laaja videotaideteosten esittäytyminen, esim. Runa Islamin työt.

Lasun syntymäpäivää vietimme junamatkalla Blue Mountains kierrokselle. Vaikuttavat kalliot ja luontopolut sekä vaijerihissit avasivat näkymän mm. vesiputouksen yläpuolelle. Sky-kyydissä oli ihan extremen makua, kun korkeanpaikan kammoiset tillittivät satoja metrejä tyhjyyteen. Tuliaisina myös uudet popot ja "pari" valokuvaa (jotka eivät tietenkään tee oikeutta laajoille maisemille) sekä seurauksena hyvät yöunet.

"Three sisters" on eroosion teos hiekkakivestä, etualalla papukaijat pikaruokapaikassaan. http://en.wikipedia.org/wiki/Three_Sisters_(Australia)

Kengurut ja muut paikalliset asukkaat tapasimme varman päälle Wild life -tarhassa:

Pieni kroko

Viileän sään aamutorkkuinen koala

Kenguruiden aamupaini

Yön yli reissulla Melbourneen pääsimme myös paikallisten kotiin ja arkeen piipahtamaan, kaupungin keskusta oli kätevää katsella maksuttoman raitiovaunun kyydistä.

Lars löysi viimein mieleisensä hatun herrasmiesten vanhan tyylin hattukaupasta.

Kuva kertonee kaupungin lukuisista rakennuskohteista, kehittyvä metropoli, siisti ja ystävällinen kaupunki.

Ehdin käväistä myös Tim Burtonin elämäntyön ja animaatioelokuvat kokoavassa näyttelyssä, laaja kokoelma varhaisimmista piirroksista ja opiskelijatöistä menestyselokuviin, kuvassa Batmanin auto.

soippa: Last tour around NZ and get away from City Centre of Wellington, all the way up to Mt Taranaki. We were so lucky to see the top of mountain without clouds and early sunrise was as red and orange as it can be. We spend lovely night at Dawson falls hotel honeymoon suite, sharing memories about three years together.

On the way back, we took a quick but amazing stop at Nature Park - birds took close contact!

Starring on the video, in the following order: Kea, Kaka and Pigeon (Kereru):

Giant New Zealand pigeon:

Followed by Kaka bird:

It's spring - huge flowers in trees and bushes, just a little bit away from colder Wellington:

soippa: The skill to move smoothly and pack stuff hits again. Our golden principal is to travel with one luggage per person. That is what we managed to do when came to NZ almost eight months ago. To be honest, lot of boxes was left to rented storage in Finland. While living here we have bought too much new stuff, that is true. Let's not forget that something is needed, like new camcorder and tripod.

Now moving to Scotland, we'll send some boxes by post and two luggage per person by flight plus tripod. Explanation for more luggage is, that we bought excellent new luggages for cameras and video camcorder, which should take some heavy package from our backs. I'm still afraid that taxi is needed while carrying this much around...

Here you can see the method of personalize luggage by taking of fillings:

Luggage number two Includes camcorder, charger, microphone set, batteries, external hardware. Luggage is small enough for hand luggage, but little bit too heavy, I'm afraid.

soippa: Ajelimme keräämässä neulanreikäkameroitani eri puolilta lähialueita, ihan tavallinen hieman tuulinen ja sateinen sää. Rantaraitilla Lower Huttissa ajelu alkoi tuntua hieman jännittävältä, katso mykkäelokuva:

soippa: Kotimatkaa ryydytti flunssa ja pitkät vaihtovälit, matkaa tehtiin enemmän kuin vuorokausi, flunssaa sekä jetlagia on podettu jo päiväkausia. Muistilistaan reissuihin valmistautumiseen täytyy viimein lisätä muutama tärkeä varokeino: 1) C-vitamiini-kuuri hyvissä ajoin, sillä väistämättä joukkojen kokoontumisissa ja väentungoksissa pöpöt liikkuvat ja ovat hyvin kansainvälistä sorttia 2) kosteuttavat nenä- ja silmätipat pitkien lentojen kuivattavaa ilmaa vastaan 3) lennolla tarpeeksi väsyneenä, nukkuminen on ainoa tapa vauhdittaa kärsimystä. Lisättäköön tähän kiitos Air NZ lentoyhtiölle, joka oli jälleen positiivinen kokemus, erityisesti verrattuna amerikkalaisen Unitedin palveluun.

Lisäjännitystä saimme paluuseen siitä, että meillä ei ollut mukana lentolippuja pois Uusi-Seelannista mukana. Vaikka etukäteen olimme maahanmuuttoviranomaisilta tarkistaneet, että meidän viisumeilla päästään takaisin ongelmitta maahan, niin eihän siihenkään tietoon voi luottaa. Seuraavan kerran kaikki lausunnot kirjallisena, kiitos. Los Angelesissa meidät kuitenkin päästettiin lennolle, mutta virkailija povasi ongelmia maahan saapumisessa. Perillä osoittautui, että selvitettävää tuli sen sijaan rekisterissä olevasta merkinnästä voimassa olevasta työluvasta. Tietojemme mukaan Larsin työlupa olisi kuitenkin heti peruuntunut, kun työtä ei ottanutkaan vastaan. Virkailijat selvittivät asiaa ja jouduimme odottelemaan puolisen tuntia, että mitäs seuraavaksi. Pääsimme ok jatkamaan matkaa ja kyse oli ihan vaan viranomaisten merkintöjen puutteesta.

Kolmen viikon reissussa ehti tulla jo ikävä kotiin. Missäkö on meidän koti? Kodin tekee läheinen ihminen, oma rauhaisa kolo, jossa voi elää aikataulunsa mukaan ja tietää, missä kukin tavara on. Reissussa asemapaikan määrittelee tietokone ja toimiva internet-yhteys sekä lepotila. Internet on osa kotia, koska siten voi olla yhteydessä ulkomaailmaan, pääsee käsiksi palveluihin ja hoitamaan välttämättömät järjestelyt kuten matkustamisen asiakirjat, se välittää tietoa sosiaalisten ryhmien riennoista, antaa koordinaatit löytää tapaamaan muita ihmisiä.

Kotona oli ekosysteemi ehtinyt muuttua -hämähäkin verkko keittiössä, saalistamassa sellaisia epätoivottuja pieniä hyönteisiä, jotka pimeässä kiiruhtavat keittiön kaappien takaa reiteilleen. En ole löytänyt kaupasta vielä turvallisen oloisia vaihtoehtoja torjua noita ylimääräisiä asukkaita. Taas on monta asiaa lisätä listaan seuraavaa asuntoa etsiessä, toiveita kuten rottavapaavyöhyke, joka voi olla haasteellista vanhassa historiallisessa kaupungissa? New Yorkissakin metrotunneleiden lisäksi bongattu rotta mm. elokuvateatterissa.Uudet asunnot olisivat siitä kivoja, ettei vielä sokeritoukkiakaan yms.

Kontrasti suurkaupungin jälkeen on melkoinen, sillä Wellington vaikuttaa talviselta ja hiljaiselta, ihmisiä on kovin harvassa ja melua on vähän. Tähän aikaan vuodesta maahan tulee turisteja laskettelukauden perässä. Uutiset kertovat, että eilen illalla tuuli yltyi niin, että yhdessä laskettelukeskuksessa on 1200 ihmistä motissa yön kahvilatiloissa. Eiköhän tuossa ole onnellinen loppu, sillä viestejä ulkomaailmaan tulee lähinnä siitä, että viini ja olut on loppu kuppilassa. Turistien kuolemantapauksissa on täälläkin kyse yleensä siitä, että laskettelija kurvaa ulos tarkoituksella merkityiltä reiteiltä.

Ajatukset kuitenkin yltiöpositiiviset tulevaa seikkailua Australiassa ja kotiutumista Skotlannin Edinburghiin suunnitellen. Muutto pitää järjestää parissa viikossa, joten paljon emme ehdi enää matkakohteita Uusi-Seelannissa koluta. Ja muutto jo ennestään tuttua, tavaraa on tännekin ehtinyt kertyä, sillä huoneisto oli kalustamaton.

Lars: Today was the last day of Debconf10, and I gave my talk about upstreams and distributions.

After that, Soile, I, and Joey Hess us decided to spend 15 minutes effectively: by going on a helicopter ride!

The statue of liberty:

Manhattan overview:

Where the World Trade Center used to be:

Soile filming from the chopper:

This was a fantastic way of spending fifteen minutes.

soippa: Vajaa kaksiviikkoinen marathon suurkaupungissa läpäisty, tankkauksena mm. useita pirtelöjuomia ja noin kolme kertaa päivää suihkuun hellettä paeten.

Kiitän kaupunkia selkeistä katujen numerointijärjestelmistä ja merkinnöistä, vaihtoehtojen kirjosta sekä avuliaista paikallisista. Iso Omena oli kuitenkin pettymys tunkkaisuudellaan ja turistiväentungoksillaan, eikä helle sekä haisevat metrotunnelit auttaneet asiaa. Nyt se on nähty ja tänne takaisin voivat saada vain kiinnostavat ihmiset tai tapahtumat.

MoMa ja Guggenheim taidenäyttelyt

Siinä missä MoMa oli uuvuttavan laaja hyökkäys visuaalista tykitystä, raami toisensa kylkeen liimattuja mestariteoksia, Guggenheimin kokoelma oli ehyt kokonaisuus – rakennus oli sisäpuolelta kaunein veistos, mitä olen nähnyt, mutta myös erittäin toimiva. (Kuvaaminen ei ollut sallittua, ensimmäinen kerta näin tällä mantereen kierroksella.) Yhdellä silmäyksellä nähtävät, kerroksittain kiemurtelevat tasot tarjosivat isoille teoksille ja installaatioille upeat puitteet. Toisaalta työt eivät useinkaan puhutelleet sisällöllään ja antoivatkin tunteen, että näyttelyn suunnittelija esittelee omia taitojaan koota rakennukseen sopivia töitä. En väitä että nykytaideteokset olisivat olleet merkityksettömiä, mutta sovelsin läpikävelytekniikkaa katseluun, eli jos työ ei puhutellut tai herättänyt uteliaisuutta ilman taustatietoja, en vaivautunut taiteilijan taustaa tai selityksiä teokselle tavaamaan. Yleistunnelma oli siis sellainen, että joku on sisustanut kotinsa valiten siihen sopivat teokset. Mutta kerrankin valokuvat ja videoteokset olivat arvoisillaan paikoilla, mieleen jäi rosoisin, valaisematta hämärässä kuvattu dokumentaarinen videoteos Albaniasta, jossa nuori mies muisteli sota-ajan tappojaan akvaariokalojaan syöttäessään.

MoMa:ssa väentungos rokotti ja ihmiset poseerasivat kameroille Goghin tunnetuimpien töiden vierellä, jos minulla olisi ollut kamera mukana, olisin saanut mukavan lisän sarjaani ”turistit kuvaamassa”. Oli sangen omituista, että töitä sai vapaasti valokuvata. Maalausten päällä oli useimmiten lasi, jospa se suojaa vahinkosalamalaukauksilta? Oli upeaa tunnistaa ja muistaa lukuisia teoksia, joita on tätä ennen vain kuvataidekirjoista katsellut. Ja mikä arvokasta, näyttely laajensi näkemystä siitä, etteivät tunnetuimmat tyylinsä edustajat olleet niin poikkeuksellisia aikansa mestareita, sillä moni aikalainen maalasi samalla tekniikalla ja he vaikuttivat vahvasti toisiinsa. Kuka matki ja ketä? Samat Pariisin taidekoulut pukkasivat toistensa kaltaisia, vasta myöhemmin omintakeisen tyylinsä löytäviä maalareita.

Nykytaiteen osuuksista jää taas paha maku suuhun; ruudin, kärsimyksen, veren ja kuoleman näky. Kun on koottu merkkiteoksia yhteen, onko isosta massasta erottuneet todellakin vain rohkeimmat, raa'at kuvantajat? Samaahan on dokumenttielokuvien teemoissa nykypäivänä, sotamuistelot ja traumatisoivat tarinat saavat äänen tärkeimpinä, mutta välillä olisi saatava kevennystä estetiikasta, hyvää mieltä huumorista ja onnistumisista.

Lars: We spent a day exploring New York. Apart from a B&H Photo, where we found the world's cutest little pocket camera bag by National Geographic, we want to the Grand Central Station, which was awesome. Any ghosts in the picture are the fault of your own imagination.

We also visited the Empire State Building. This consisted mainly of queueing.

Luckily, they had made the queueing a bit more tolerable by providing a King Kong impersonator, which made Soile very happy.

We didn't go all the way up to the 102nd floor.

The 86th floor is quite high enough, thank you very much.

And, finally, proof that I, Lars, can also get very excited about touristy things.

Those who do not know me, might not realize that in this picture I am in a really good mood, but I really am.

soippa: Matkaoppaat houkuttelevat turisteja koluamaan myös New Yorkin lähiöt ja syystä. Sivuliike kannattaa aloittaa ylittämällä jalkaisin massiivinen Brooklyn-silta. Brooklyn on rauhallinen, kallista asuntoaluetta ja rannalta käsin avautuu näkymä koko Manhattanille sekä upeille silloille. Paikallinen kadulla tallaaja otti asiakseen suositella meille, turisteille, sopivat kadut ja viittasi jäätelötehtaalle, eli myöskin kuva New Yorkilaisista muuttui jälleen positiivisempaan suuntaan.

Manhattan bridge:

Se mikä Manhattanilla tökkii, on asiakaspalvelu tai pikemminkin ystävällisen palvelun ja asenteen puuttuminen. Lähiöiden tunnelmallisissa pienissä kuppiloissa kiire ja tyhjä katse ovat poissa. Eläinliikkeen kassaa vartioivat kissat:

Brooklynin Dumbo näyttää lähiöiden toisen puolen:

Jokainen kaupungiosa on monimuotoinen, China-town helpoimmin tunnistettava kokonaisuutensa. On kiehtovaa, että tunnelma voi vaihtua katu kadulta. Myös Harlemiin ovat turistit löytäneet, mutta se on paikka nähdä tavallistakin paikallisten elämää. Suuntasimme kokeilemaan värikästä ja musiikkirikasta sunnuntain aamua paikalliseen kirkkoon, mutta penkeille löysikin tiensä lähes vain kulttuurieroja ihmettelevät turistit. Rytmikäs taputus yleisön voimallakaan ei pitänyt hereillä ja jatkoimme aamiaiselle. Tänne kannattaisi palata iltaelämään elävään musiikin ravintoloihin, sillä harmaa pilvinen aamu ei tänään näyttänyt erityisen kiinnostavalta. Harlemin oma versio I love NY t-paidoista:

soippa: Nuhjuinen kaupunki kaappasi syleilyynsä, kun ryömimme taksilla lentokentältä Hudson-joen ali ja Manhattanille, lukuisten tietullien läpi. Taksikuski ei kysynyt, olemmeko käyneet aikaisemmin, vaan luontevasti luetteli yksittäisiä tietoja ja nähtävyyksiä matkan varrelta. Koska moottoritiet toivat läpi teollisuusalueen ja salaa Manhattanin Upper Side Westiin, kauniimpi puoli kaupunkia vielä piilotteli. Ensimmäistä tunnelmaa tiiviin ja lyhytunisen lennon jälkeen kuvanneekin sopivasti karu näkymä hotellihuoneen ikkunasta:

Hotelli sijaitsee loistavasti metrolinjalla ja kävelymatkan päässä monesta kohteesta, ruokaa, pesulaa ja vilinää käden ulottuvilla. Kulman takana hääräsi kuvausryhmä Law and Order tv-sarjan parissa lähes korttelin leveydeltä. Kaupunki on kuvattu ja lähes kaikki ovat täällä ainakin vierailleet, joten miten innostua kuvaamaan täällä enää itse? Verryttelen vapaasti tämän viikon turistina ja tällä hetkellä tuntuu siltä, että kuvistani tulisi mustavalkoisia, yllättäviä kulmia ja yksityiskohtia kaupungista:

Veimme pesulaan läjän matkalaisten hikeä ja vaatteet saa vasta kahden päivän jälkeen, joten suuntasimme shoppailemaan jotain päälle pantavaa. Metroasemat ovat tunkkaisia saunoja, mutta vaunuissa massat voivat liikkua miellyttävästi ilmastoidusti. Vieläkin miellyttävämpi pakopaikka helteeltä ovat tavaratalot, vierailimme niistä suurimmassa, Macyssa. Silloin kun on pakko löytää jotain vaatetta, tehtävä on hankala merkkikohtaisesti järjestetyssä palapelissä. Hellemuoti on valkoista puuvillapitsiä ja pellavaa, mutta t-paita jyrää, suosittuna värinä kirkas oranssi. Shoppailun keskustassa ihmiset ovat siistimmin pukeutuneita kuin hotellimme kulmilla Upper West Sidessa. Tyyliä löytyy kuitenkin laidasta laitaan ja olisin kuvitellut, että tämä on suvaitsevaisin paikka maan päällä. Ihmiset kuitenkin tuijottavat toisiaan. Mitä se tarkoittaa? Uteliaisuutta? Röyhkeyttä?

Suosikki matkaseuralainen Marika tupsahti myös New Yorkiin, joka on hänelle entuudestaan tuttu heila. Tulostehokkaasti torstaihin mahtui naisilla monta metroillen ja kävellen saavutettavaa kohdetta - Rockefeller Centeristä näköalat, paattiajelu State Island Ferry ohi Vapauden patsaan ja illalla vielä musikaaliin American Idiot.

Grand Central Station:

Central Park keskellä Manhattanin saarta:

soippa: Portlandin kaupungissa pyörittiin kuuluisalla lauantain taiteilijatoritapahtumassa, josta ostin valokuvasta tehdyn kaulakorun, suuren suuressa kirjakaupassa, josta puolestaan tarttui mukaan kiloittain elokuva-alan kirjallisuutta tulevalle opiskelijalle. Kirjat lähetettiin postitse tutulle Englantiin jo edeltä, sillä matkalaukkujemme ylipainon kanssa on oltu jo tosi tiukoilla.

Ajomatkan päässä Portlandista on paljon nähtävää ja takana onkin tunneittain hikisiä kilometrejä autossa. Isäntäväki halusi näyttää toiveidemme mukaisesti vesiputouksia, North Pacific valtameren rannan yms. Matkalta löytyi turistikohteena esim. jäätelö- ja juustotehdas, jossa pystyi observoimaan toimivan tehtaan työskentelyä ja mikä mukavinta, ilmaisia maistiaisia. Iloinen yllätys maailmanmatkaajille oli, että sokerittomista jäätelöistäkin löytyi mieluisia vaihtoehtoja.

Mount Hood paistattelee kaupunkiin saakka:

Netarts Bay ja valitettavasti uimapuku ei tullut mukaan, koska paikallisten arvion mukaan olisi ollut ihan liian kylmää vettä... ilman lämpötila kuitenkin +30 celsiusta ja kerromme avantouinnista:

Multnomah falls, korkeus yhteensä 189 metriä, koostuen kahdesta osasta:

Näköalapaikalla. Joki laskee mereen Portlandissa seuraavassa kurvissaan:

soippa: Life is good. (No photos, no diagrams or graphs, just three words, which means I am happy.)

Lento Los Angelesista Portlandiin toi vuoristojonoa ja rannikkoa myötäillen vihreämpään maastoon kuivan maiseman jälkeen. Amerikasta on todella suuri osa asumiskelpaamatonta erämaata, ryppyistä vuoristoa tai kuivaa aavikkoa. Pääsemme tutustumaan paikallisten elämään omakotitalolähiössä, sillä vieraanvarainen kolmen kissan pariskunta otti kattonsa alle. Viikolle on kasattu todella mukavaa ohjelmaa, ystävien tapaamista ja sopivasti kaupungin nähtävyyksiä.

Kaupunki on ylpeä ruusuistaan ja ensimmäinen turistikohde naisilla olikin ruusutarha, jossa myös tutkitaan erilaisten lajikkeiden kasvua. Taustalla pälyilee kaupunki.

Museokaupan myyjä ihasteli kaulakoruani, kiivi-lintua esittävää pientä, valkoista luutyötä. Sanoin että voin myydä sen ja teimme kaupat. Myyjän kollega ihmetteli, että mitä tapahtuu, kun tavara vaihtaakin näin toisinpäin omistajaa. Sama päivä oli täynnä kummallisuuksia, kuten säkkipillinsoittaja tyhjällä joen rannalla. Asunnottoman oloinen mies kylpi suihkulähteessä vaatteet päällä ja julkista liikennettä on, ja bussikuljettaja oli ystävällinen ja tiesi pysäkkiensä nimet. Kaikki nämä ovat poikkeuksillista sen jälkeen, mihin on tottunut Helsingissä - linja-autokuljettavat harvoin puhuvat Suomea, eivätkä tiedä aina pysäkkiä tai reittiänsäkään.

Kaupunkia värittävät lukuisat sillat yli Villamette-joen.

China town kaupunginosasta löytyi varsinainen helmi, puutarha, jossa päädyimme teehuoneeseen tekemään kupillisen juomisesta taidetta, hyvin rentouttavaa sellaista.

soippa: Getty-taidemuseo Los Angelesissa ansaitsee oman postauksensa. Museo on laaja, noin neljässä tunnissa kävimme läpi vasta noin yhden viidesosaa näyttelyistä. Alue jakaantuu erillisiin rakennuksiin; arkkitehtuuri ja puistot ovat jo sellaisenaan näkemisen arvoiset. Ilmaisen sisäänpääsyn lisäksi kiittelemme oikeutta valokuvata vapaasti myös näyttelyissä. Museokaupat olivat myös ok. Aloitimme valokuva-osiosta ja onneksemme esillä oli dokumenttivalokuvia, historiallinen katsaus alkujuurilta nykypäivään.

Museoon oli kätevä kuljetus ylös kukkulalle parkkipaikalta:

Museosta avautui näköala Los Angelesiin:

soippa: Ennen reissua Lars valmistautui tulevaan konferenssiin vierailemalla parturissa tietty kuvio mielessään:

Los Angelesissa aikaerosta ja pitkästä lennosta uupuneita hemmoteltiin tuoreilla mansikoilla ja oman pihan hedelmillä, marjoilla ja vihanneksilla; persikoita, melonia, sitruunaa ja mustikoita. Ruohikolla kirmaillessa pitää varoa ärsyttämästä mustaleskiä.

Rantakävelyllä, Venice beach, reilu +20 astetta:

Varjoon vetäytyminen aina tilanteen salliessa:

Isäntäväen talo iltavalossa:

soippa: Reilu puoli vuotta reissussa, nelisen kuukautta Welligtonissa ja kehtaan sanoa, että tämä kaupunki on jo nähty. Vaikka maisemien kauneus muuttuu hetki hetkeltä valon värin, sään ja vuodenaikojen mukaan, niin ainakin keskustassa jotkin kasvot näyttävät jo tutuilta, myymälöiden ständit kadulla ja jokapäiväinen elämä sitäkin enemmän kolutulta. Vaikka osa jatkosuunnitelmista on sattumaa, niin ei varmaankaan johtopäätös, että jatkamme matkaa. Olemme innoissamme suunnittelemassa seuraavaa vaihetta, suunnitelmaa B, joka vie allekirjoittaneen viimein maisteriopintojen aloitukseen syyskuussa.

Alkuperäinen suunnitelmahan oli aloittaa opinnot jo helmikuussa Aucklandissa, johon mennessä hakuvaihe ja suunnitelmat olivat kestäneet jo vuoden, mutta viime hetkellä yliopisto tarjosi diploma-opintoja maisteriopintojen sijaan. Kun Larsin työtarjous toi Wellingtoniin, hyvä niin. Hakuprosessi työluvan kohdalla vei myös kauan, liian kauan, kuten minulla Victoria yliopiston kanssa tutkimussuunnitelman teko ja byrokraattien paperin pyörittely virallisen hakemuksen kanssa.

Opiskelupaikan järjestäminen Euroopan sisällä oli helpompaa ja nopeampaa ja voin ilokseni kertoa, että muutamme Englantiin opintojen perässä. On siis paljon uutta suunniteltavaa ja järjesteltävää, mutta kun alusta asti oli varauduttu suunnitelmien muutoksiin, niin stressi pysynnee hallinnassa. Uusi-Seelantiin on kiva palata myöhemmin lomailemaan lisää, kaikkea ei ehtinyt nyt seikkailla ja kesä parempi vuodenaika jatkaakin sitä toisella kertaa. Nyt vielä hyvillä mielin USA:n kierokselle ennen muuttoa.